Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vanhatpoytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vanhatpoytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023 klo 14:00 - 16:04 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
189   Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
190   Pöytäkirjantarkastajien valinta
191   Työjärjestyksen hyväksyminen
192 Talouden toteutuminen 1.1.-31.10.2023
193   Vuoden 2023 avaava tase
194 Muutoksia vuoden 2023 talousarvioon
195 Vuoden 2024 talousarvio, talous- ja toimintasuunnitelma vuosille 2025-2026
196   Vuoden 2024 presidentinvaalin ulkomainonta
197   Kärsämäen kunnan yleiskaavan laajennus teollisuusalueen pohjoispuolelle Nelostien ja Juurusojan väliselle alueelle
198   Vanhus- ja vammaisneuvoston asettaminen
199   Kärsämäen kunnan edustajien nimeäminen työllisyysalueen valmisteleviin työryhmiin
200   Siika-Pyhäjokialueen Liitto ry:n purkautuminen
201   BIOTUTO - Yhteistyöllä nostetta kierrätysravinteisiin ja paikalliseen bioenergian tuotantoon hanke
202   Omavelkainen takaus Pyhänet Oy:lle/ Kuntayritystodistuslimiitti
203   Valtuuston päätösten täytäntöönpano
204   Hallintokuntien pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätösluettelot
205   Muut pöytäkirjat
206   Tiedoksi saatettavat asiat
207   Muut mahdolliset asiat ja kunnan yhteistoimintaelinten edustajien puheenvuoroja

Osallistuja Tehtävä
Ahola Marko varajäsen
Anttila Pekka puheenjohtaja
Mikkola Ari jäsen
Ruha Anne I vpj.
Ylitalo Tero jäsen
Autio Mika valtuuston II vpj.
Kyllönen Jaana valtuuston I vpj.
Ristinen Esko valtuuston pj.
Jussila Esa esittelijä
Kuisma Tuukka pöytäkirjanpitäjä

Nähtävilläolo  
Kärsämäen kunnan www-sivuilla  
Alkaen 07.12.2023 00:00